Käytämme sivustolla evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. 

Viestit ja Visiot

2012 – Täyttä höyryä eteenpäin

”Metsä on se, mistä kaikki lähtee. Tuo yhtiömme 35 000 hehtaaria on meidän vihreän kullan varastomme, sillä lyömme kilpailijat ja otamme asiakkaat. Kuluttajan pitää oppia, että paperi tulee Serlachiukselta.”

Mänttä on merkittävä paikka Euroopassa, kun paperin historiaa tutkitaan. G.A. Serlachius purjehti kosken partaalle Pegasus laivallaan 17.9.1868 ja päätti perustaa paikalle puuhiomon. Värikäs suku rakensi suuren imperiumin, jonka perintöä ovat edelleen esim. Serlachius-taidemuseot ja Mäntän Klubi, joka alun perin rakennettiin yrityksen juhlatiloiksi.

Tänä päivänä Iris Mäkinen johtaa Hotelli-Ravintola Mäntän Klubia ja Art Hotel Honkahovia. Iris on poikkeuksellisen yrittäjä, jonka energiataso pyörittäisi oheistuotteena pientä kylää. Kun tavoitteena on palveluiden viiden tähden taso, ovat hänen johtamansa yksiköt tunnustettuja myös kansainvälisesti. Yhdessä nämä muodostavan Klubin™ kokonaisuuden.

Vuosi 2012 alkoi meille valtaisalla ryminällä. Saimme valmiiksi juuri ennen Helsingin kansainvälisiä matkamessuja valmiiksi Klubin™ visuaalisen ilmeen kaikkine materiaaleineen: www-sivut, esitteet, messuosasto, pressitilaisuudet…Lisäksi loimme tarinoilla hengen yhteensä 32 huoneelle.

On mykistävää mennä ensimmäistä kertaa Honkahoviin, jonka 3 x 12 m kokoinen ikkuna oli Euroopan suurin yhtenäinen ikkunapinta-ala rakennuksen valmistuttua v. 1938. Toteutimme valokuvilla visuaalisen tarinan kohteista tuoden uniikkien majoitus-, kokous- ja ravintolatilojen tunnelman www-sivuille ja näin saataville kautta maailman.

Tuulta päin tai sen myötä!

Tuulimylly ei suinkaan ole uusi keksintö. Persiassa tiedetään käytetyn tuulimyllyjä jo 600-luvulla eaa. Näistä päivistä alkaen ilmavirtauksista saatavan energian hyötykäyttöä on yritetty maksimoida, sillä se ei ole kovinkaan helppoa. Lisäksi Suomessa tuuliolosuhteemme ovat melko huonot erityisesti talvella, jolloin energiaa eniten tarvittaisiin.

Telekommunikaatio lisääntyy maailmassa joka vuosi huimaa vauhtia. Moni maailmankolkka on vielä kokonaan vailla kännykkäverkkoa, toisaalta kehittyvät taloudet siirtyvät vauhdilla mobiilin internetin käyttöön paikkatietoineen. Tekniikan kehitys vaatii yhä enemmän telemastoja.

Jokaisen maston energiansaanti on turvattava vuorokauden ympäri, sillä puheluiden tulee toimia myös häiriötilanteissa, kuten luonnonmullistuksien aikana. Dieselgeneraattorit ovat varavirtana hyvin epävarmoja, esim. siksi että polttoaine katoaa usein maston juurelta muuhun käyttöön.

Pystyroottorinen Darrox-tuulimylly on ensimmäisissä testeissä lyönyt ällikällä kaikki epäilijät. Sähkön tuotto-odotukset ovat ylittyneet kirkkaasti ja sovitut toimitukset teleoperaattoreille alkavat.

Tulevaisuudessa Darrox-mylly syöttää ylituoton sähköverkkoon – näin teleoperaattorit muuntuvat puhelunvälittäjistä uusiutuvan energian tuottajiksi. ”Puheesi on energiaa!”

Tulemmekin osallistumaan voimakkaasti konseptin kansainväliseen lanseeraukseen.

Maailma ei koskaan nuku

Kehitys mainonnan & markkinoinnin alalla on ripeää, eikä kaiken aikaa lisääntyvä informaatio ainakaan vähennä paineita. Tänä päivänä keskustellaan miten kaikki data pitäisi hyödyntää, painetun median roolista tulevaisuudessa, miten sosiaalista mediaa tulisi hyödyntää ja miten mobiili internet toimii.

Hannan ja Klasun kanssa tiivistämme tahtia orkesterissa, soitammekin yhä kryptisempiä sävelkuvioita! Pureudumme tulevaisuuden haasteisiin (=mahdollisuuksiin) täydellä sydämellä ja intohimolla. Jo nyt toteutamme mukautuvia verkkosivuja, jotka toimivat moitteettomasti myös kaikilla mobiilivälineillä. Lisäksi sosiaalisen median strateginen suunnittelu ja sisällöntuotanto, liikkuvaa kuvaa, uutiskirjeitä, sivustojen optimaalista kehittämistä kävijäraporttien mukaan.

Olemme avoimia kasvulle tulevaisuudessa. Jos tämän kirjasen lukija siis tuntee samaa ammatillista intohimoa ja positiivista hulluutta, voi meihin ottaa yhteyttä myös avoimen hakemuksen merkeissä. Luodaan Viestejä & Visioita yhdessä!

Niin, jos Pelismo tänään tarkoittaa tarkkaa pelisilmää ja joukkuehenkeä, miksei se voisi tehdä pelinkin?

Mainostoimisto Pelismo Oy | Multiantie 1, 42700 Keuruu | info(at)pelismo.fi